Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 31. tammikuuta 2015

MUSTARASTAS




Mustarastas lensi ruokinalle. Pihabongauksen tulokset on ilmestyneet birdlife.fi sivuille. Mustarastaita on todella paljon bongattu. Ei uskoisi, kun on sentään talvi.

perjantai 30. tammikuuta 2015

KISSA

Mihin ihmeessä linnut on kadonneet? Pihalla lintujen ruokintapaikalla, käy silloin tällöin muutama pikkuvarpunen ja talitiainen. Naakkoja ja harakoita on ihan jatkuvasti roikkumassa talipalloissa. Nekö on hätyyttäneet pienet linnut pois?

Metsäkin on oudon hiljainen. Ainahan siellä kuulee tiaisten ääniä. Muutaman kerran lenkillä ollessa ei ole kuulunut minkäänlaisia linnun ääniä. Kuulokin pitäisi toimia normaalisti, ettei siintä pitäisi olla kiinni, kun lintujen laulua ei kuulu.


Pöllöjen ääniä oltiin tänään kuulostelemassa. Eipä kuulunut kuin yhdessä kohdassa hippäisen ääntä.

No kohta on kevät, ja eiköhän ne linnutkin palaile pihoihinkin.

Lintujen puuttuessa, kuvasin naapurin kissan.

torstai 29. tammikuuta 2015

MAANJÄRISTYKSIÄ


Pakkanen on jäädyttänyt joen melkein kokonaan. Tässä kohtaa on voimakas virtaus.

 Edessä olevan rautatiesillan etupuolella, oli maanjäristyksen keskus. Meitä kiusasi pitkälti yli vuoden kestänyt maanjäristyksien sarja.
 Vuonna 2011 Suomessa oli havaittu 201 järistystä, joista 175 oli meidän kaupungin alueella. Ensinmäisen 2.8 magnitudin järsityksen sattuessa, kuului hirveän kova pamahdus ja talo tärisi ihan kunnolla.
Meille järistyspisteestä on matkaa noin 10 km, kotipaikka sen sijaan sijaitsee alueen läheisyydessä, siellä astiat tärisi kaapeissa valtavasti.

Seismologianlaitoksen sivuja katsellessa, maanjäristyksiä on ollut täällä koko ajan, mutta onneksi on olleet niin pieniä ettei ole huomannut.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

NAAKKOJA


Naakat on lisääntyneet hirveästi tällä alueella. Ennen niitä ei näkynyt kuin yhdessä paikassa, valtava parvi. Mutta nyt naakkoja on kiusaksi asti vähän joka paikassa.

tiistai 27. tammikuuta 2015

SAUKON JÄLKIÄ


                                                        Joen jäällä on kävellyt saukko.

maanantai 26. tammikuuta 2015

JOUTSENIA


                           Osa joutsenista nukkuu jäällä, ja osa on perä pystyssä vedessä.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

MUSTA VALKOISTA


Mustat möykyt kuvassa on kanadanhanhia. Hanhet olivat joella vielä jouluaaton jälkeen, jäiden päällä lepäilemässä.

lauantai 24. tammikuuta 2015

JOKI TALVELLA the river in winter


                                           Joelle on laitettu hyytöpuomit paikoilleen.

perjantai 23. tammikuuta 2015

TEERIÄ














                                                 Teeriä on kiva käydä tiirailemassa.

torstai 22. tammikuuta 2015

KUUSEN KÄPYJÄ


                                       Tien laitaan oli kaatunut iso kuusi, jossa oli paljon käpyjä.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

ILTAPÄIVÄN AURINKO



                                    Lintujen uiskentelupaikka on ihan umpijäässä.

tiistai 20. tammikuuta 2015

TALVINEN JOKIMAISEMA


                     Joella on nyt hiljaista, mutta kohta ensinmäiset muuttolinnut ilmestyvät sinne.

maanantai 19. tammikuuta 2015

PUNARINTA erithacus rubecula


            Punarinta lintujen syöttöautomaatin alapuolella. Toivottavasti lintu selviää talven ylitse.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

NAAKKOJA


Siellä niitä kiusankappaleita on, naapurin omenapuussa, odottamassa koska lähdetään ikkunan luonta pois. Naakat roikkuvat talipalloissa, ja syövät pikkulintujen siemenet. Kaksikymmentä naakkaa kun on kerralla rosvoamassa siemeniä ja talia, eipä pienemmille linnuille jää nokittavaa.

lauantai 17. tammikuuta 2015

SULKA


Harmaahaikara viihtyi pitkään Lappalan rannoilla, sulka jäi jäljelle kun haikara lähti pois.

perjantai 16. tammikuuta 2015

KISSA



                            Helmi kissa on tyytyväinen, kun pääsee syliin, ja joku rapsuttaa.

torstai 15. tammikuuta 2015

OMENOITA


                                    Linnut nokkivat ahkerasti jäätyneitä omenoita puussa.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

PIENIÄ JÄLKIÄ







                                                Lumihangella on ollut vipinää.

tiistai 13. tammikuuta 2015

TÄNÄÄN TIISTAINA


Yöllä on satanut uutta lunta n. 15 cm. Pakkasta on nyt  -4.7 °C. Aamulla kun isäntä tuli töistä, tiet olivat auraamatta, varovasti sai kuulema ajella. Päätti vielä tehdä lumityöt ennen kuin kävi nukkumaan. 30 minuuttia lykkäsi lunta pois, mahtaa olla väsyksissä. 

maanantai 12. tammikuuta 2015

VALKOINEN VIIVA


                  Suihkari lentää ilta- auringossa, ja jättää valkoisen vanan jäljessään.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

LUMIVENE


                                             Vene on jätetty vesille talveksi.

lauantai 10. tammikuuta 2015

PALOKÄRKI


                                                        Palokärki nakutti puussa.

perjantai 9. tammikuuta 2015

SAMMALEET MYLLÄTYT


                                        Pihassa on käyty mylläämässä sammaleet esille.

torstai 8. tammikuuta 2015

RASTAITA




                                 Valtavasti räkättirastaita, piti melkoista mekkalaa puissa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

KAHDET JÄLJET




                        Jokin isokyntinen on mennyt tästä. Toivottavasti ei satuta vastakkain missään.


                                                Tässä on mennyt vähän pienempi eläin.