Sivun näyttöjä yhteensä
lauantai 30. marraskuuta 2024
ULKONA
Kuljimme joen vartta. Katselimme, joko koskikarat The white-throated dipper (Cinclus cinclus) on tulleet paikalle.
Pysähdyin yhdessä kohdassa kuuntelemaan erikoista linnun ääntä. Ääni kuului vain hetken, joten jatkoin matkaa.
Tulimme joen ylittävän sillan kohdalle. Nuori mies näki kaukana, samasta suunnasta, josta tulimme, pienen sinisen linnun pusikossa. Kuningaskalastaja The common kingfisher (Alcedo atthis) istui yhdellä oksalla.
Se outo linnun ääni oli kuningaskalastajan ääni! Katselimme kaukana olevaa lintua, kun se lähti lentoon. Lintu lensi meidän ohitse muutaman metrin päästä! Oli aivan ihanaa nähdä lintu ihan läheltä:-))
Jonkin ajan päästä jokin toinen lintu lensi vauhdilla meidän ohitse. Koskikara The white-throated dipper (Cinclus cinclus), oli ilmestynyt jostakin esille:-))
Seurasimme lintua joen vartta pitkin, mutta kuvaa en siitä saanuta.
Takaisin päin tullessa joessa ui ja sukelsi monta telkkää The common goldeneye or simply goldeneye (Bucephala clangula)
Vaikka ilma on ollut sateinen ja pimeä, oli tosi kiva käydä kävelemässä:-))
perjantai 29. marraskuuta 2024
torstai 28. marraskuuta 2024
SULKA
Järven rannalta löytyy paljon erilaisia höyheniä ja sulkia.
Kuulimme että, siellä on myös yksi vahingoittunut jalohaikara The great egret (Ardea alba). Toivottavasti se selviää siivilleen, ja pääsee lähtemään muuttomatkalle. Nyt on onneksi lauhaa, ei ole enää jäätä ja lunta, joten kyllä se ravintoa saa.
maanantai 25. marraskuuta 2024
sunnuntai 24. marraskuuta 2024
lauantai 23. marraskuuta 2024
perjantai 22. marraskuuta 2024
torstai 21. marraskuuta 2024
LINTUTORNILLA
Kuvattu tänään aamulla. |
Tornilla ei näkynyt oikein mitään. Olin lähdössä ylätornista seuraavaan kerrokseen, kun läheltä kuului ihan outo linnun ääni. Kerkesin huutamaan isännälle ja nuorelle miehelle yläpuolelle, mikä ääni se on!
Samassa isäntä huutaa, kuningaskalastaja! Pieni sininen lintu lensi vauhdilla joen päällä ohitse. Kerkesin näkemään linnun, mutta en enää erottanut sen värejä. Lintu oli jo pitkän matkan päässä.
Odotimme vielä jonkin aikaa, tulisiko lintu takaisin. Lintu ei enää näyttäytynyt, joten lähdimme kotiin.
keskiviikko 20. marraskuuta 2024
tiistai 19. marraskuuta 2024
LINTUTORNILLA
Kävimme lokakuun lopussa lintutornilla. Tuuli oli tosi kylmää! Lintuja ei oikein enää näkynyt.
maanantai 18. marraskuuta 2024
LOKAKUUSSA
sunnuntai 17. marraskuuta 2024
lauantai 16. marraskuuta 2024
perjantai 15. marraskuuta 2024
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!
Tänään näimme metsässä ukkometson! Soitimme metsässä myös lintujen ääniä kännykästä. Närhi tuli hyvin helposti äänelle. Hippiäiset olivat aivan ihania! Niitä tuli äänelle useita, ja ihan lähelle:-))
torstai 14. marraskuuta 2024
METSÄSSÄ
Lokakuussa ja marraskuun alussa, olemme kulkeneet paljon metsässä. Olemme etsineet piilossa olevia lintuja ja eläimiä, meidän nuoren miehen lämpökameralla. Tällä kerralla näimme, paikallaan pysyvän lehtokurpan.
tiistai 12. marraskuuta 2024
maanantai 11. marraskuuta 2024
lauantai 9. marraskuuta 2024
PYRSTÖTIAINEN The long-tailed tit (Aegithalos caudatus)
Pyrstötiaisia on näkynyt paljon tänä syksynä.
Ne saa tulemaan lähelle, kun niille soittaa kännykällä pyrstötiaisen ääntä:-))
perjantai 8. marraskuuta 2024
torstai 7. marraskuuta 2024
keskiviikko 6. marraskuuta 2024
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)