Illalla oltiin ajelemassa, ja tavallaan eksyttiin.
Kierreltiin maalla, ja tiedettiin missä ollaan ja minne mennään. Mutta tulikin yksi siltatyömaa. Tielle oli laitettu kiertotie, mutta missään ei näkynyt mihin mennään.
Ajeltiin hiekkatietä vaan eteen päin, ja ihmeteltiin missä ollaan.
Tie kylttejäkään ei näkynyt missään. Autossa on kartta, mutta on vanha, jossa ei kaikkia pieniä teitä näy.
Pojan kännykkä oli kotona. Siintä olisi näkynyt reitit selvästi.
Tiedettiin että kun tarpeeksi pitkään ajetaan tullaan ennen pitää isolle tielle.
Oliha se kiva ajella rauhallista maaseutua, ja väistellä isoja monttuja tiellä.
Yhdellä pellolla oli kovasti lintuja märällä pellolla. Lokkien, varisten ja naakkojen joukossa seisoi yksinäinen isokuovi. Hieno lintu, jota näkyy nykyään niin harvoin, ainakin täällä.
Tämän lintupellon jälkeen näkyi ensinmäiset tiekyltit. Lähdettiin ajamaan eteenpäin, ja huomattiin, että oltiin tehty valtava lenkki, ja tultu takaisin samaan paikkaan mistä lähtiin. Kyllä harmitti. Olisi ollut kiva päästä sinne, minne oltiin menossa.
Tosi surkeasti merkitty kiertotie! Tarvii ihmetellä. Ei kaikki ole paikallisia ihmisiä, jotka tiellä liikkuu.
Meille pitää hankkia uusi tiekartta. Navigaattori on, mutta ei sitä aina viitsi ottaa mukaan. Sitä paitsi, on kiva seurata kartasta mihin mennään.
Nyt kun lähdetään ajelemaan, ei ihan tuttuun paikkaan, pojan kännykkä on ainakin mukana, näkeepähän ainakin kartan sähköisesti.
Puistossa on rentouttavaa kävellä, kuunnella satakielen ääntä, ja ihastella kukkia.
Oikeassa kuvassa oman pihan alppiruusu. Kukkia pensaassa on paljon.
