Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 30. syyskuuta 2014

STRUTSIN MUNA


Käveltiin metsässä, kun silmiin osui heinikossa iso munamainen näky. Katselin kauempaa, että on kuin strutsin muna. Lähempi tarkistelu näyttikin munan olevan pesäpallo. Mitenkähän pallo oli metsään joutunut?

maanantai 29. syyskuuta 2014

SORSA


                                          Sorsa ihmettelee, missä kaikki muut ovat?

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

SYKSYN ISTUTUKSIA


Syksyksi piti hankkia vielä muutama kukkanen. Eihän nämä kukkaset enää pitkään kestä, kun tulevat pakkaset.

lauantai 27. syyskuuta 2014

PIKKUILTAYÖKKÖNEN


                           Pikkuiltayökkösen toukka ruokailemassa vuorenkilvillä.

perjantai 26. syyskuuta 2014

TORSTAINA ILTAPÄIVÄLLÄ AJELULLA


Ajeltiin torstaina iltapäivällä kylän perällä, ja katseltiin näkyisikö muuttolintuja. Isot pellot olivat ihan tyhjiä, ei näkynyt linnun lintua. Eteenpäin ajettaessa näkyi yksi iso korppi, joka laskeutui maahan, ja nappasi jotakin nokkaansa.

Tultiin metsän kohdalle ja mietittiin, mennäänkö pusikon läpi, katsomaan olisiko takana olevalla pellolla lintuja. Poika ehti sanoa että ei sielä ole mitään, kun pyy lensi auton ikkunaa hipoen, tien toiselle puolelle pusikkoon. Vähänkö kiva näky!

Ajettiin n. 300m eteenpäin, kun silmissä vilahti jotakin vaaleaa ja isoa. Kaksi valkohäntäpeuraa säntäsi ruohotuput suussa kiireesti metsän suojaan piiloon. Kuvassa kiven kohdalla, metsänreunassa näkyy peuran valkoinen häntä. Jihuu! Vielä kivempi näky kuin pyy.

Kierrettiin vielä hiekkateitä, ja yhdellä pellolla näkyi ihan valtavasti joutsenia. Olivat sen verran pahassa paikassa, ettei päässyt kuvaamaan. Kannatti lähteä liikenteeseen.

torstai 25. syyskuuta 2014

HEVOSKIMALAINEN bombus veteranus






                                           Tämä kimalainen ruokaili kukkapenkissä.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

MITTARIPERHONEN


                                                   Taas yksi outo mittariperhonen.

tiistai 23. syyskuuta 2014

ILMOJA PITELEE


                            Yöstä lähtien on tuullut kovasti, ja vettä on satanut kaatamalla.


                                                   Välillä taivaalta tulee räntää.


                                       Lämpötila on pysynyt +2.7 C asteessa. Kylmä!

maanantai 22. syyskuuta 2014

KIHOKKI


              Kasvit odottavat makupalaa. Onneksi suomessa ei ole tämän isompia kihokkeja.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

ORAVA



Polun vieressä on linnunpönttö. Kuljettiin pöntön kohdalla, ja samassa suuaukosta pikisti oravan naama. Kurre sai hyvin nopeasti jalat alleen, kun livahti pöntöstä pois.

minamatti.blogspot.fi
saminluontokuvia.blogspot.fi
annenasia.blogspot.fi

lauantai 20. syyskuuta 2014

MUURAHAISPESÄ


 175 cm ihminen tuntee itsensä pieneksi, oikein isojen muurahaispesien vieressä. Mahtaa pesissä olla paljon muurahaisia.


perjantai 19. syyskuuta 2014

HÄMÄHÄKKI


            Hämähäkillä on jotakin punaista vartalossa. Onkohan munia vai loisia?

torstai 18. syyskuuta 2014

SIENESSÄ


Metsässä katseltiin kanttarelleja. Huomasin keltaista muutaman metrin päässä, ja hyökkäsin kanttarellien perään. Pettymys oli suuri, kun sienet osoittautuivat keltaiseksi golfpalloksi. Mitä ihmettä se teki keskellä metsää?

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

NELIAPILA


              Nyt on tiedossa onnea koko vuodelle, kun pihasta löytyi nelilehtinen apilanlehti.

tiistai 16. syyskuuta 2014

METSÄPAPURIKKO


                                                Lenkillä näkyi tämä perhonen.

maanantai 15. syyskuuta 2014

SULKA


                                  Sienireissulla maasta löytyi metsäkanalinnun sulka.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

SUDENKORENTOJA


                               Korennot lisääntymistouhuissa, lumpeen lehdellä.

lauantai 13. syyskuuta 2014

HYTTYSIÄ


                                          Hyttyset metsässäkulkijan kimpussa.

perjantai 12. syyskuuta 2014

torstai 11. syyskuuta 2014

PUU


                            Ihmismäinen hahmo puussa. Iso nenä, suu supussa ja lippis päässä.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

PERHOSIA


                            Ylläslompolon rannalla, lenteli paljon pieniä perhosia.





tiistai 9. syyskuuta 2014

KIMALAISKUORIAINEN trichius fasciatus






                                Kimalaiskuoriainen samalla siankärsämöllä, kuin kärpäset.

maanantai 8. syyskuuta 2014

LAKKOJA


                                                                  Kehno lakkasaalis.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

PUNAINEN KIVI


Iso punainen kivi. Näyttäisi siltä, että jokin olisi pinnoittanut kiven uudestaan punaisella, ja lisännyt harmaita pilkkuja.

lauantai 6. syyskuuta 2014

PELOTTAA scared


           Metsässä kohtaa välillä pelottavia eläimiä. Tällä kerralla vastaan tuli dinosaurus.

perjantai 5. syyskuuta 2014

MOOTTORIKELKKA


                                            Aurinkotuvalla oli myös tämä moottorikelkka.

torstai 4. syyskuuta 2014

HIIHTELIJÄT


                                        Aurinkotuvalla tapaa tällaisia hiihtelijöitä.


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

MIKÄ TÄSTÄ ON KULKENUT?


                        Poro meni pitkospuita pitkin, ja jätti märät sorkkien jäljet pitkospuihin.

tiistai 2. syyskuuta 2014

SYNNYTTÄVÄ PUU


Luonnossa liikkuessa, tulee välillä kummallisia puita vastaan. Tässä yksi puu, joka synnyttää.

maanantai 1. syyskuuta 2014

VÄSTÄRÄKKI





                                           Västäräkki esitti puun oksalla meille jotakin.