Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

lauantai 30. tammikuuta 2016

JÄNIKSEN KAIVANTOJA rabbit trenches




                        Jänikset on kaivaneet lumen alta, monesta paikasta syömistä.

            Tänään oli melkein koko päivä aurinkoista. Tuuli aika kovaa. Ilman lämpötila + 3°C.

Päiväkirjamerkintä v. 2008: Kello 16.30 ei yhtään lunta maassa.
                                              Kello 17.30 maa valkoisenaan lunta.

perjantai 29. tammikuuta 2016

NAAKKA (Corvus monedula) Western jackdaw





                                         Naakkoja piisaa meidän asuinalueella ja pihassa.

torstai 28. tammikuuta 2016

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

SINISORSA mallard



Naaras sinisorsa, tuli meidän luokse kovalla vauhdilla. Luuli ilmeisesti että saa syömistä. Kun lintu huomasi, ettei meillä ollut antaa mitään syötävää, se kävi maate jäälle. Pakkanen oli kova, sorsasta roikkui pieniä jääpuikkoja. Aikansa huilattuaan, sinisorsa nousi pystyyn ja lensi muiden lintujen joukkoon.

Tänään on ollut lämmintä + 1°C ja sataa räntää.

Päiväkirja merkintä v.2008:

Pakkasta - 2°C
Ollaan oltu pilkillä, ja jäätä on ollut vain 15cm. Saaliiksi on tullut ahvenia. Korppi on lentänyt ylitse. Pupun- ja ketunjälkiä on ollut paljon.

tiistai 26. tammikuuta 2016

maanantai 25. tammikuuta 2016

PUPUN JÄLKIÄ Rabbit tracks



Pupujen jälkiä on paljon pihassa ja maastossa. Puput ovat myös kaivaneet nurmikoilta, poluilta ja pensasaidan takaa maata näkyviin.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

RAPPUSET stairs


                                                    Jyrkkä pudotus, alas joelle.

lauantai 23. tammikuuta 2016

PAKKASESSA in the frost








                                                   Joen rannalla - 30°C pakkasessa.

perjantai 22. tammikuuta 2016

SAVUPIIPPU chimney



                Vastapäisen talon piippu, on saanut pakkaspäivien jatkuessa, hienon kuorrutuksen.

torstai 21. tammikuuta 2016

KELTASIRKKU emberiza citrinella


                     Keltasirkku katsoo, uskaltaisiko mennä kauralyhteelle.

Olen pitänyt luontopäiväkirjaa vuodesta 2007 lähtien. Nyt kirja on muutamaa sivua vaille täysi. Pääsen aloittamaan uuden kirjan. Todella mielenkiintoista vertailla luontohavaintoja, ja säätä eri vuosien kesken.

Tänään 21.01.2016 havaintoja: Saukko, koskikara, laulujoutsen, sinisorsia ja punatulkkuja. Pakkasta yöllä oli - 26°C, päivällä - 19°C

Päiväkirja merkintä 21.01.2008 : Fasaani pellolla ja sataa räntää.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

MUSTARASTAS common blackbird




Mustarastas kuvattuna keittiön ikkunan läpi. Urhea lintu, käy joka päivä syömässä siemeniä. Nokka on ihan huurussa.

Tänään istuin toisessa talossa lämmittämässä. Seurailin pikkuvarpusia ja talitinttejä, pihlajan oksalla.
Ikinä en ole ennen nähnyt, että lintujen hengitys höyryää. Kyllä oli hauskan näköistä!

Kaikkein hauskinta oli, kun talitintti tuli oksalle, ja pyrstön alta pöllähti höyryä! HaHa. Lintujen vatsaakin voi näköjään vääntää.

tiistai 19. tammikuuta 2016

SAVUT smoke


                            Viereisen tehtaan piipuista, savu tupruaa aikamoista kyytiä.

maanantai 18. tammikuuta 2016

JOUTSENIA swans


Kaksi nuorta laulujoutsenta värjötteli joella -30°C pakkasessa. Muut joutsenet olivat jo lähteneet muualle.


                                    Vesihöyryn seasta lipui yksinäinen kyhmyjoutsen.


                                         Kyhmyjoutsen kierteli saaren vierustaa.


                                              Onneksi lintu tuli vähän lähemmäksi.


               Jäällä on sitten kummallinen mytty! Onko se joutsenen raato, vai jokin muu?


                                     Joutsen kiipesi jäälle, ja alkoi suoria sulkia.


                                             Miten ihmeessä linnut tarkenee!

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

LINTUJA birds


                                                           Ruuhkaa talipötköllä.

lauantai 16. tammikuuta 2016

HORSMAKIITÄJÄ TOUKKA deilephila elpenor larva



Syksyllä ei meinannut löytyä millään perhosentoukkia. Oltiin ilmeisesti liian aikaisin toukkajahdissa. Loppu syksystä perhosentoukkia löytyi paljonkin. Yhden toukan kun löysi, niitä näkyi ympärillä monia.

perjantai 15. tammikuuta 2016

SÖPÖLÄINEN cute


                                               Orava on todella söpön näköinen!

torstai 14. tammikuuta 2016

LEHTISARVINEN



    Hauska punainen lehtisarvinen ilmestyi valolle. Tietäisikö joku nimen tälle ötökälle?

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

KESÄINEN MAISEMAKUVA


Miedän kylällä väännetään nyt kovasti vesi- ja viemäriputkien kanssa. Koko syksy töitä on tehty, muutaman sadan metrin päässä meistä.
Nyt tuli meillekkin lappu, että pitää merkitä jäteveden tarkistuskaivon, ja talon sulkuventtiilin paikat. Ei olisi yhtään väliksi, että vääntäävät taas paikat auki. Viimeksi remontti on tehty v.2000.

Syksyllä tuli myös ilmoitus sähkölaitokselta. Kylällä tehdään isoja sähkölinja korjauksia.

tiistai 12. tammikuuta 2016

NIITTY-YÖKKÖNEN cerapteryx graminis


                                 Yksi runsaslukuisimmista yökkösistä, meidän pihalla.

maanantai 11. tammikuuta 2016

LINTUJA RUOKINNALLA birds on feeding




Meillä on vuosia ollut harmina pikkulintujen ruokinnalla, valtava naakkaparvi, lukuisat harakat ja varikset.
Talipötköt, talipallot ja siemenet, revittiin ja kaadettiin maahan päivässä. Hätistäminen ei auttanut kuin hetken. Hetken päästä, harakka tai naakka roikkui taas siementelineessä tai talipallossa.
Siemen ja talipallo menekki oli ihan älytöntä.

 Täksi kaudeksi vaihdettiin ruokintalaitteet ihan kokonaan. Pienisilmäinen talipötköteline, matala talipalloteline, siemenautomaatti umpinainen, josta lintu saa siemeniä istumalla orrella. Lisäksi on talipalloteline jossa on sadelippa, ja siemenautomaatti samantyyppinen. Isoon siemenautomaattiin on laitettu verkko ettei oravat ja linnut mene lipan alle.

Harakat ja naakat ovat hävinneet melkein kaikki, samoin oravat. Siemeniä ei tarvitse olla ostamassa jatkuvasti, eikä maahan tipu ruokaa paljoakaan. Tässä linkki mainioon blogiin, jossa paljon ohjeita ja muuta kivaa luettavaa. www.ollikorhonen.com

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

HÖYHEN feather


                          Vaalea höyhen oli tippunut, pensashanhikkien joukkoon pihassa.

lauantai 9. tammikuuta 2016