Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

FASAANI The common pheasant (Phasianus colchicus)



Ensinmäinen fasaani havainto, yli puoleen vuoteen. Komea koiras! Onneksi tällä alueella fasaaneita vielä näkee.

Harmittaa suunnattomasti, mihinkä meidän kylästä hävisi fasaanit. Vuosikausia, fasaanit suorittivat meille aamuherätyksen, aikaisin aamulla. Naaras fasaanit kulkivat poikasien kanssa pihassa. Linnut kuopivat kasvimaalla, ja vattupensaissa. Fasaanien touhuja oli kiva seurata. Kivaa ei ollut, kun linnut kuopivat istutuksia ylös kasvimaalta.

Pari vuotta sitten, linnut hävisivät kylältä. Ei linnun lintua. Yleensä niitä sai varoa tiellä autoa ajaessa.
Hävittikö fasaanit petoeläimet, vai ihmiset? Helppo saalis ihmisille pihassa. Linnut kulkevat tontilla, kesät talvet. Vähän ruokintaa ja lintu on helposti ansassa.

Kylällä on myös irtiliikkuvien kissojen määrä lisääntynyt. Kettuja ja muita nelijalkaisia liikkuu myös paljon täällä.

Paha on mennä sanomaan, mikä fasaanit hävitti. Mutta olisi se kiva, jos fasaanit saataisiin takaisin tänne. Ne oikeastaan kuuluu tähän maisemaan.

4 kommenttia:

  1. Oh, what a beautiful pheasant.
    I do not know this variety. With me they are a little different.
    Greetings.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pheasants have this appearance in Finland. Pheasant male is also a color different birds. I would love to see pictures of what is out there pheasants. Lots of Greetings.

      Poista
  2. Bażant to faktycznie taki przystojny mężczyzna!
    Pozdrawiam cieplutko :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pheasant male has great color feathers. A lot of greetings to you.

      Poista