Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 17. huhtikuuta 2017

JOELLA at the river


             Naurulokit ovat tuleet joukolla pesimäpaikoilleen. Niiden määrä tosin vielä lisääntyy.


Naurulokit ovat todella äänekästä joukkoa. Lähialueen asukkaat eivät pidä linnuista. Ne sotkevat paikkoja ulosteillaan, ja lisäksi ovat äänessä jatkuvasti.

 Viereinen uimapaikka, on joka kesä käyttökiellossa, kohonneiden bakteerien takia. Kummasti vesi saastuu, vaikka joessa on kova virtaus.

 Paikalla ollut venelaituri on myös poistettu, lokkien sotkettua vuosikausia veneitä ja laiturin. Lintuja ei voi hätyyttää paikoiltaan, kun ne ovat rauhoitettuja.

Meiltä on paikalle muutama kilometri, joten linnut eivät vaikuta mitenkään. Niitä on kiva käydä tarkkailemassa. Tosin jos veneellä lähtee rannasta, joutuu keskelle lokkeja.


Oli hassun näköistä, kun jokaisen paaluryhmän päällä istui naaras sorsa, ja uros sorsa kierteli vedessä ympärillä.


                 Olikohan naaraat menneet turvaan pylväiden päälle, liian kiivaita uros sorsia.


Välillä huomio kiinnittyi veteen ihan vieressä. Rantaan jään alle ui jokin iso kala. Evä viisti vedenpintaa, kun kala ui pinnan lähellä. Sitä ei nähty, mikä se oli. Kala jäi piiloon jäälautan alle.


            Rannassa näkyi kaksi harmaahaikaraa, useita uiveloita, punasotka, telkkiä ym.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. The black-headed gull (Chroicocephalus ridibundus) is really noisy bird;-) We have a really cold here. Every night there have been several degrees below zero. Hopefully, migratory birds will survive. Greetings

      Poista
  2. Nyt on paljon lintuja pelloilla ja vedessä. Sorsapojat ovat nyt aika innokkaita, en ihmettelisi jos naaraat ottivat vähän etäisyyttä. Hyviä kuvia.

    VastaaPoista
  3. Dear Anne!

    I have never seen so many birds. I envy you these views.
    Your pictures are beautiful.
    Kisses and greetings.
    Lucja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much Lucja-Maria;-)) Spring is coming true slowly here. Cold!

      Poista
  4. Strange about the bacteria levels even though the water flows. We never can tell what's happening sometimes. Lovely to see the gulls, although I can understand some people may not like the noise and mess. Your photos are lovely :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The nearest houses are right next to the shore of this bird nesting grounds. About Us birds loving people is nice, but when the birds is the site of much;-) Greetings

      Poista