Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 28. marraskuuta 2015

TÄNÄÄN


                                  Pikkulepinkäinen istui kesällä ihan tien vieressä.

Käytiin joella venerannassa, tänään katsomassa näkyisikö jo koskikaroja. Talvella koskikaroja on joessa sukeltamassa syötävää.
Ei ollut koskikaroja näkyvissä. Sen sijaan, uittopuomien vieressä uiskenteli 21 kanadanhanhea. Toiset hanhet näyttivät nukkuvilta, ja toiset olivat pää pystyssä. Hanhien joukossa ui kaksi sinisorsaa.
Yksi uisteluvene pörräsi lähistöllä. Ilmeisesti kaloja näkyi, kaikuluotaimessa laiturin läheisyydessä.

Käveltiin joen vieressä, kulkevaa polkua pitkin 50m eteenpäin. Joki virtaa tässä kohtaa hurjaa vauhtia. Parin metrin päässä rannasta, on kaksi matalaa, veden yläpuolella olevaa kiveä. Isäntä huomasi, kivien päällä isoja hanhien tekemiä läjiä.

Tulosuunnasta kuului linnun ääntä. Isohko vaalea lintu, lensi ympyrää veden päällä. Ei muuta kuin takaisin laiturille, katsomaan mikä lintu on. Poika kerkesi nappaamaan kuvan linnusta. Lintu ei ollut muuta kuin nuori kalalokki. Kaukaa katsottuna, lintu näytti ihan joltakin muulta.

Noustiin autoon, ja ajettiin yhdelle, monista lähellä olevista järvistä. Vesi on taas laskenut, normaalisti vedenraja on monta metriä ylempänä. Järvellä ei näkynyt lintuja, ja rannasta oli kerätty simpukat pois. Käveltiin rantaa pitkin eteenpäin, kun kanahaukka lensi ohitse. Vähän aikaisemmin musta korppi, lensi raakkuen meidän ylitse.

Rannaltakin löytyi vihdoinkin simpukankuoria. Pikku- ja isojärvisimpukan kuoria, lojui ehjiä ja rikkinäisiä vedenrajassa. Simpukankuoret on kivoja kuvattavia, kun ne pysyvät paikoillaan, eikä lähde karkuun.

Vettä rupesi satamaan, joten käännyttiin takaisin autolle päin. Kiva oli taas käydä ulkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti