Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

MITÄ PIHASSA TAPAHTUI what happened in the yard





Hain sanomalehteä postilaatikolta aamuhämärissä. Tulin rappuset alas, ja talon kulmalle. Pihassa oli valtavan pitkät eläimen jarrutusjäljet! Tassun jäljistä päätellen, asialla on ollut kissa. 


 Pääsin portille ja huomasin että, lumeen oli ilmestynyt joitakin outoja pikkuriikkisiä jälkiä. Jäljet tulivat vesiojalta päin, ylittivät tien ja suoraan meidän pihalle.


Jokin oli mennyt ihan portin, ja pensashanhikkirivistön vieressä.


                         Portin jälkeen näkyi kissantassun jäljet, ja ne ihan pienet kulkujäljet.


                                        Jäljet näkyivät pensashanhikkien seassa selvästi.


                                     Kulkujäljet menivät suoraan talon vierustaa pitkin.


                              Atsalea pensaan ohitse, pensasaidan läpi naapurin puolelle. Mikä ihme meidän pihalla on kulkenut pupujen, kissojen ja kettujen lisäksi? Hännän jälkeä lumessa ei näkynyt.

6 kommenttia:

  1. Hyvä kuitenkin, että jokin pieni. Tuossa pari viikkoa sitten oli muutaman sadan metrin päässä meiltä jäljet, jotka metsästäjä tunnisti suden jäljiksi. Rohkeita ovat, sillä onhan tämä kuitenkin kaupunkialuetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh hoh! Miten ne sudet niin lähelle tulevat? Täälläkin liikkuu karhuja, ilveksiä ja susia. Mutta onneksi pysyvät vielä muutaman kilometrin päässä. Ilves on näkynyt kylällä.Tulee mielenkiintoista liikkua metsässä.Jos laulelee ja juttelee metsässä, ei taas näe mitään eläimiä.

      Poista
  2. Anne!
    Mysterious traces, clues.
    What was an animal?
    Have a nice week.

    VastaaPoista
  3. Mysterious...
    And still mysterious...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I think that cats have been fighting in the yard. But what a small animal paws in the yard has passed, can not only be guessed at.

      Poista