Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 4. heinäkuuta 2017

MAIDOTON JA SOIJATON TÄYTEKAKKU No milk and soybean cake



On ollut vaikea keksiä aineita, mistä tehdä maidototomia ja soijattomia täytekakkuja. Lisäksi täytteenä ei voi käyttää kuin vadelmaa ja mustikkaa.

Valmiita hilloja ja marmeladeja on ollut vaikea löytää. Monen valmistajan mustikka tai vadelma purkin tuoteselosteessa, on kaikkea muuta kun puhdasta etiketissä lukevaa marjaa. Usein lisätään mm. mansikkaa, puolukkaa, rypälettä ym. mehuina tai marjoina sekaan. Em. kuuluvat niihin kiellettyihin aineisiin joita en voi käyttää.
Olen käyttänyt paljon itse kerättyjä marjoja, joista saan tehtyä täytettä.

Nyt markkinoille on onneksi tullut paljon sellaisia tuotteita, joilla minäkin saan uudenlaisia herkkuja tehtyä;-)

On ilmestynyt ns. maidoton ja soijaton kaurapojainen juusto ( ei tosin maistu juustolta, mutta leivonnassa menee täysillä)
Kauravispikerma on kuin oikea kerma vaahdotettuna.

Lisäksi kaupan leivontahyllyille on ilmestynyt uusi täyttis mustikka, vadelma ja sitruuna. Nämä marja valmisteet ovat täyttä marjaa, myös mehu jota on lisätty tuotteeseen.
Oli epävarmaa mitä mehua tuotteessa on käytetty, mutta valmistajalta sain tiedon, että niissä on täysmehua.

 Kokeilu on tehty, ja sairaaksi en tullut;-))

Kakku ohjeen sain täältä mielenkiintoisilta sivuilta  http://www.pullahiiri.com/2017/06/juhannuksen-raitapohjainen-vadelmakakku.html

Aineet olen muuttanut maidottomiksi ja soijattomiksi.

4 kommenttia:

  1. Que rica. Buena receta Anne. Gracias por la receta.
    Besos.

    VastaaPoista
  2. Näyttää herkulliselta. Tuoteselosteet meilläkin luetaan tarkkaan, esim. Minulle oli yllätys, että salmiakissakin on vehnää. Ja useissa gluteenittomista tuotteissa on jotain viljaa, joista gluteeni on poistettu. Meillä siis on paitsi gluteeni, myös viljat pannaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hankalaa! Todella tarkkana saa olla syömisien kanssa.

      Poista