Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäädä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäädä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. syyskuuta 2016

SYDÄN JÄI KALLIOLLE the heart was left on the rock/ PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ


                                             Rakastunut jätti sydämensä kalliolle.

Tänään 23.9.-16 on ollut pilvistä, ja välillä sataa vettä. Ilmanlämpötila on + 8 °C. Valkoposkihanhia lentää valtavia parvia taivaalla. Muutama kanadanhanhiparvi ylitti meidät myös tänään.

Päiväkirjamerkintä 23.9.-12:  Vettä on satanut jatkuvasti kovalla paineella.
Päiväkirjamerkintä 23.9.-14:  Kova tuuli, ja räntää on satanut. Ilmanlämpötila + 2,7 °C
Päiväkirjamerkintä 23.9.-15:  Metsäjänis on näkynyt.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

REIKÄ KURKKUINEN ORAVA


Onkohan orava meinannut jäädä, jonkin pedon saaliiksi? Kurkussa on selvät hampaiden jäljet.

torstai 30. heinäkuuta 2015

LUNTA






                                        Valtavasti lunta, oli jäänyt sulamatta.