Sivun näyttöjä yhteensä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juuri. Näytä kaikki tekstit
tiistai 25. lokakuuta 2016
VESI ON MATALALLA the water is low
Järven vesi on uskomattoman matalalla! Vesi on normaalisti koivun juurien kohdalla, mutta nyt se on monen metrin päässä.
tiistai 3. marraskuuta 2015
REPOVESI 3
Kivikkoa ja maanpäällisiä puiden juuria.
Miehille tuli kuuma, kun löytyi hyvä uimapaikka.
Meinattiin paistaa makkaraa nuotiopaikalla. Kaikissa paistopisteissa oli niin paljon porukkaa, että jätettiin makkarat paistamatta.
Tässä kohtaa oli useampi teltta, joissa itänaapurin kansalaisia viettivät lomaa.
Läksin menemään riippusiltaa eteen päin, ja poika perässä. Silta heilui ja hytkyi kun astuin askeleen. Sitten tajusin että perässä tulijan askeleet lisäsivät heiluntaa. Hyvä ettei tullut paha olo, kun muutenkin tasaisella maalla huojuttaa.
Kuuman kävelyn päätteeksi, poika halusi kookosjäätelön.
Parkkipaikka oli sillä välin tullut ihan täyteen autoja. Ihmisiä oli kävelemässä paljon.
perjantai 27. maaliskuuta 2015
KOLOJA
Kuusen juureen on nakerrettu kunnon reikä.
Tämä kolo on käytössä.
Pienet tassun jäljet menevät koloon.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
LUMIKENKÄILEMÄSSÄ
Vielä viimeisen kerran lumikenkäilemään, tänä talvena.
Upottaa! Onneksi miehet menevät edellä, ja tekevät polkua.
Vielä on vähän metsässä lunta.
Kaatuneen puun juuret.
Pitkä mänty on rojahtanut maahan.
Pojalla on kiire isolle kivelle.
Rastipukki.
Lumi sulaa.
Metsässä on muitakin loikkijoita.
Papana hangella.
Pusikkoa.
Kyllä oli raskasta kävellä. Ei jaksanut mennä, vaan käännyttiin takasin autolle. Ensi talvena uudestaan, nyt lumikengät kesäsäilöön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
