Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 12. toukokuuta 2014

MAINIO LINTUPAIKKA


 Entinen teollisuuskaatopaikka on maisemoitu. Vuosien saatossa alueelle on kasvanut paljon puita ja pensaita.
Tällä alueella viihtyvät kaikenlaiset linnut.

Oikealla pajulintu. Pitkään sai varttua, että linnusta sai kuvan.


Alueella on korkeutta kunnolla.


Pajut kukkivat keltaisina.

 Etanoita, kotiloita.
Pelkkiä kuoria, ja eläviä ötököitä.



Lintujen lauluja kuului kaukaa.


 Ei ole mikään ihme, että täällä asustelee kaikenlaisia lintuja, kun pensaita ja puita on niin paljon.
 Jokin karvainen musta toukka.

Paikallisen asukkaiden tekemiä polkuja risteilee alueella runsaasti.
Ihan ei uskalla joka paikassa kävellä, kun näkyy olevan pinnassa "ansa" paikkoja.

Pajussa kasvava käpy.

Ihmeteltiin keltaista nauhaa rinteessä.
Kasvaa jättiputkiloa. Alue on eristetty.




Valtava kuiva jättiputki! Yli 2m pitkä.

Varpushaukka huuteli. Paljon oli muitakin lintuja äänessä, mutta näkyville eivät tulleet.

Pohjasta valuu nesteitä ojaan, jossa on pato.


Iki vanha pyöränrunko. Vanhoja kenkiä ym. löytyy polkujen vierestä.
Alue myös haisee pahalle, kun tieltä ajaa ohitse.

Mutta mieletön lintupaikka.
Tiiran lintuhavainnoista kun katselee, vähän väliä joku on nähnyt jotakin mielenkiintoista täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti