Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 6. toukokuuta 2014

TUOMI KUKKII


Meilläpäin kukkii tuomi jo. Yleensä olen laittanut kasvit maahan kasvamaan, kun tuomi on kukassa. Nyt ei tule kyseeseenkään, että tekisin istutuksia vielä. Täällä on ollut joka yö pakkasta, niin paljon että vesitynnyrit, ja maa on ihan jäässä.

Nyt tehdään puutarhassa valmistelevia töitä. Rakennetaan kasvilaatikoita, ja tehdään pieni kasvihuone muutamalle tomaatille ja kurkulle.
Istutushommiin päästään sitten, kun maa on tarpeeksi lämmin.

Hirveä pulma, mitä laitan kasvamaan kasvilaatikkoon. Perunoille on oma kasvimaa. Mansikkamaa on hyvän kokoinen. Lisättiin yhteen penkkiin takaisin mansikoille tilaa. Mustikkapensaat on siirretty, jo viime kesänä muualle tontilla kasvamaan. Meinattiin kokeilla uutta Ria mansikkalajiketta.

Pienempiin kasvilavoihin tulee perhosille kukkasia.
Suunnittelua, suunnittelua. Lämpeäisi maa, että pääsisi istutushommiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti