HIRVEÄ, HIRVI

Ajoimme autolla hiekkatietä pitkin hakkuu aukiolle. Auto tien sivuun, ja kävellen eteen päin.
Lumesta ei ollut enää tietoakaan.

Jokin oli kasannut käpysiä kasalle kiven viereen.

Jatkettiin eteen päin. Tuuli niin navakasti, ettei kuulunut linnun ääniä ollenkaan.

Lintujen taistelupaikalla metsä oli ihan sula. Eipä nähty jälkiä lumessa, tänä vuonna.




  Vähän matkan päässä, oli siisti pallograniitti kivi.              





Metsässä ei pahemmin lunta ole.

 Taustalla näkyi, valtavan iso kuusi joka oli melkein            rysähtänyt maahan. Pitihän sitä mennä katsomaan.

Ei ollut tätä kaatunutta puuta, kun viimeksi käytiin täällä, metsäkanalintuja katselemassa.

Melkein alkoi pelottamaan, kun kuului ihan kummaa valittavaa ääntä.


Katseltiin, ja kuunneltiin, eikä nähty mitään, mikä piti äänen.                        


Olisiko sitten, olleet puut
jotka valittivat tuulen voimasta.

Kaatuneen puun vierestä löytyi, liian jännä löytö.

Hirvestä oli vaan jäänyt jäljelle karvat. Toisessa kuvassa näkyy raahausjäljet.

Ihan mikään pieni ei ole hirveä raahannut. Hirven karvat oli pitkiä, eli ei ollut vasan jäännökset.

         Lähistöllä oli nämä ulosteen jäljet.

Ei nähty kovassa tuulessa teeriä, tai metsoja. Mutta ulosteet kertoivat sen, että kyllä niitä lintuja vielä täällä on.

Meidän on metsässä pidettävä ääntä, kun liikutaan. Ei olisi kiva törmätä hirven tappaneeseen eläimeen.