Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

MUSTARASTAITA JA MUITA LUONNOSSA NÄHTYJÄ


Aamu valkeni aurinkoisena, mutta tuulisena. Onneksi ei tiet olleet liukkaita, kun heitin pojan kouluun.

Olin sen verran energisellä päällä, että meinasin lähteä lenkille heti 8 jälkeen.

Laitoin lenkkivaatteet päälle, ja olin ottamassa kameraa, ikkunalaudalta ( kamera aina valmius asemassa), kun huomasin että mustarastas oli tullut taas syömään. Ai yksi vaan, en viitsi ottaa kuvaa kun niitä on jo. Hei toinen ja! Nyt voisi ottaa kuvia. Ennen kun sain tähdättyä kameran lintuihin, niitä pölähti paikalle lisää. Kaikkiaan 5 lintua, söi siemeniä, ja penkoi kuivuneiden lehtien alle. Varpuset saivat kyytiä.

linnuista neljä oli mustia, ja yksi oli harmaanruskea.

Mustat linnut jahtasivat toisia lintuja, ja penkoivat pihaa, sitten ne hävisivät yhtä nopeaa, kun ilmestyivätkin.


Orava pomppi vielä pensasaidan takana. Meinasin, että kannattaakohan minun mennäkään mihinkään, kun pihassa on niin vilkasta. Läksin kumminkin lenkille. Pääsin tienpäähän. Tien vieressä on iso viljapelto, ja tien toisella puolella aikamoinen "ryteikkö".

Ryteikössä, samassa pajupuskassa, istui 5 närheä, ja piti ihan outoa ääntä.

Tien toisella puolella lepässä, seisoi 2 närheä, ja rääkyivät toisille.

Kyllä on närhet liikkeellä.

Leppä kukkii.

Jatkoin matkaa pururadalle. Liukastelin pienen pätkän purua, ja menin metsän puolelle. Ei kuulunut linnun ääniä.
Polut eivät olleet enää joka paikasta jäässä.

Löytyi kääpiä täynnä oleva kanto.

Talitiaiset pitivät ääntä metsässä. Kohta lensi yksi lintu, taas nillittämään minua, ja säksättämään kovasti.

Vähän naurattaa. Metsässä ei pääse mihinkään, ettei talitiaiset seuraisi, ja juttelesi jotain. Mitähän ne oikein meinaa? Jahtaako linnut ihmisiä reviiriltä pois.

Tuuli niin kovaa että meinasi hirvittää.

Metsä oli ihmeen hiljainen. Tintit pitivät vaan ääntä.

Jossain vaiheessa, kuului isojen siipien lentoon lähtö ääntä. Jokin metsäkanalintu lähti jostain läheltä.

Jäljitin yhtä tiaista, jotta olisin saanut kuvan, mutta lintu huomasi minun aikeet, ja lähti karkuun.

Ei ollut vielä maaliskuisessa metsässä hirveästi nähtävää.

Hyvä kun tuli lähdettyä lenkille. Metsässä on aina kiva mennä.

Kun tulin kotiin lämpämittari näytti +9.3 C astetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti